sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Mielekäs oppimisprosessi


Luin eilen Helin blogista jälkitunnelmia uutta uraa availleesta CCK08-kurssista, joka oli johdatus konnektivismiin (uusi? verkkoajan oppimisnäkemys). Koulutus toteutettiin kokonaan verkossa ja siihen sai osallistua kuka tahansa mistä päin maailmaa tahansa. Vetäjinä olivat konnektivismin gurut George Siemens ja Stephen Downes Kanadasta.

Kurssin oli määrä olla open online course. Helin yhteenveto tuo esille ongelmia ja ehkäpä tuo online muuttui offline-muotoon.

Avointa verkko-opiskelua on toteutettu myös Wikiopistossa (Wikimedia-säätiön Wikiversity), mm. viive keväänä Teemu Leinosen ja Hans Poldojan vetämälä Composing free and open online educational resources. (Wikiopisto toimii nyt myös suomalaisella kielialueella ja sinne voi kuka tahansa luoda kursseja, opintopiirejä, lukupiirejä yms.).

Avoimissa kurssirakennelmissa on suuria haasteita. Helin arviointi oli puhutteleva. Ei riitä, että puuhataan kaikenlaista kivaa ja vyörytetään informaatioita oppijan silmille. Harhailu, eksyminen ja informaatiotaakka uhkaavat aina verkossa opiskelijaa. Luokkatilannetta on helpompi jäsentää. On myös syytä muistaa, että luokkaopetuksen konsepti on kulttuurisesti vakiintunut. Luokkaopiskelun mallia on jokainen harjoitellut vuositolkulla.

Tasapainoilu avointen mahdollisuuksien ja uoman suhteen vaatii etsimistä, kokeiluja ja palautemekanismeja. Pedacasting-koulutuksessa kehys on esitetty teemoina. Orientointitehtävässä jokainen määrittää ensimmäisen version omista tavoitteistaan ja lähtökohdistaan (aktiviteetti 2 sivun alaosassa).

Jokainen verkko-opiskelua ohjannut tietää, että pian on käsillä valtava määrä informaatiota. Jos informaatio on yhtäältä erilaisissa kurssitiloissa ja toisaalta sähköpostien liitetiedostoina, ollaan pulassa. Tällä kurssilla ohjaajien on kaksi. Mitä sitten, jos oleellinen informaatio on vain toisella? Olemme ratkaisseet asian muutamilla keinoilla:
  • kurssilaisten verkkotilojen syötteet on tilattu yhteen paikkaan
  • käytetty Ning-verkostoitumissivu lähettää automaattisesti sähköposteja niistä keskusteluista, joihin jäsen (ohjaaja) osallistuu (tätä viestintää on mahdollista säätää)
  • kaikista kurssilaisista on luotu ohjaajien kesken jaettu (ei avoimessa verkossa oleva) taulukko, johon lisätään kurssin edetessä (sähköposti, koulu, nimet, joilla esiintyy eri verkkotiloista, suoritukset)
  • liitetiedostoina lähetetyt tuotokset linkitetään yhteen dokumenttiin, joka on jaettu ohjaajien kesken, samassa dokumentissa on myös kurssilaisten tunnistamista helpottamaan kasvokuvat ja linkit Ning-profiilisivuille
Mielekäs oppimisprosessi vaatii omaa työskentelyä ja huomioiduksi tulemista. Sen verran olen verkkokursseja vetänyt, että olen vankasti pariohjauksen kannattaja. Helin kokemus oli puhutteleva:
"Olen pettynyt vetäjiin monessa mielessä tai voi tietysti sanoa että minulla oli väärä käsitys ja odotukset heistä. He ovat huippuja juuri siinä että tuollainen kurssi voi syntyä ja että kaikki on avointa. Sisällöllisesti kurssilla ei edetty mistään mihinkään. Kun kuuntelen ja luen keskusteluja niin vetäjät toistavat koko ajan samoja lähtökohtiaan."
Informaatio ei riitä oppimisprosessiin. Tarvitaan mielekkäitä tavoitteita, oppimistekoja, jotka vievät matkalle kohti tavoitetta, opitun tajuamista ja pohtimista (reflektointia), tavoitteiden uudelleenmäärittelyä prosessin edetessä. Tarvitaan vuorovaikutusta ihmisten ja sisältöjen kanssa, keskusteluja, tuotoksia, asian käsittelyä, jakamista, kehittelyä. Joskus tarvitaan jopa suunnan muuttamista ja vanhan poisoppimista.

4 kommenttia:

  1. Hei!

    Anne nosti kirjoituksessa hyviä pointteja esille analysoiden Konnektionismin kurssiin liittyvää blogi-kirjoittelua: http://heli.edublogs.org/2009/01/09/jaahyvaiset-cck08lle/

    Kirjoituksissa oli mm. kommentoitu ohjausta ko. avoimella kurssilla. Tähän kirjoitan muutamia ajatuksia pedagogisista ja oppimisprosessin näkökulmista.

    Usein verkko-kursseilla saattaa (oli sitten avoimia tai oppimisympäristön sisällä) osallistujille frustraatioita aiheuttaa se, että osallistujien käsitykset ja toiveet ohjauksesta ja palautteen annosta eivät vastaa ohjaajien ja opettajien käsitystä tai käyttämiä menetelmiä.

    Ohjaus ei ole (EIKÄ SAA OLLA) itseisarvo, vaan sen tarkoitus on tukea oppijan oppimisprosessia. Ohjaus voi olla hyvin monimuotoista ja pedagogisesti vaikuttavin ohjaus hyvin harvoin on nopeaa reagointia, oppijalle oppijan tuotoksista annettua yksilöllistä palautetta. Joskus pedagogisesti voi myös olla vaikuttavampaa, ettei suoranaista ohjausta anneta vaan oppija itse prosessoi asiaa esim. oppimistehtävät tai kysymyksen pohjalta.

    Oppijat kuitenkin useimmiten toivovat ja haluavat juuri henkilökohtaista, yksilöllistä ja "omaa minäänsä hivelevää" ohjausta ja palautetta, jossa osa oppijan työstä ja vaivasta itseassa on ulkoistettu ohjaajalle. Tämä ei tue parhaallaa mahdollisella tavalla oppimista tai oppijan prosessia, vaikka tällaisesta ohjauksesta jokainen jollain tasolla nauttii. =)

    Miten siis välttää oppijoiden frustraation suhteessa ohjaukseen ja säilyttää ohjaus pedagogisesti vaikuttavana? Keskeisenä lähtökohtana voi olla esim. käytävä yhteinen keskustelu siitä, mitkä ovat ohjausken tavoitteet, muodot ja vaikuttamisen keinot. Näin oppijat tietävät, millä keinoin opettaja heidän oppimistaan edistäää. Aina on myös paikallaan miettiä kuka on aktiivinen tekijä, kenen täytyy oppimistyö tehdä?

    Oppimisen ohjauksen eri muodoista voit lukea osoitteessa: http://www2.edu.fi/kenguru/fi/oppimisprosessi_4_5.php


    Terveisin,
    -Pasi

    VastaaPoista
  2. Hei! Minulle tämä kurssi tuntuu ainakin tähän asti sopivan erinomaisesti. Kurssilla on selkeitä tavoitteita, itse joutuu heti alusta miettimään, mitä tältä kurssilta oikein haluaa ja kuitenkin samalla on myös täysi vapaus tutkia ja tutustua verkon rikkauksiin. Selkeästi määritelty kurssin eteneminen auttaa hahmottamaan kokonaisuutta heti alusta ja auttaa arvioimaan omaa kehitystään ja tavoitteitaan suhteessa kokonaisuuteen.

    Terveisin,
    Teromakotero

    VastaaPoista
  3. Mirja Niskalahuhtikuuta 13, 2009

    Olen tässä pääsiäisen kunniaksi pohtinut, että miksi lähtökohtaisesta innostuksesta huolimatta en koe edenneeni tämän kurssin kanssa haluamallani tavalla tai koe olevani kovin hyvin "kartalla". Omista työskentelytavoistaan löytää väkisinkin syytä ja ainahan voi vedota vähintäänkin siihen iänikuiseen kiireeseen. Näiden lisäksi päädyin kuitenkin myös päätelmään, että minun hahmotukseni ei tunnu riittävän siihen, että jossain määrin johdonmukaista seuraamista vaativat, osin rinnakkaiset sisällöt ja polut jakautuvat useisiin ympäristöihin. Verkon käyttäjänä toimin jatkuvasti juuri tällaisessa ympäristössä, mutta silloin minun ei tarvitse ajatella mitään oletettua polkua, vaan edetä vain siten, että koen tyydyttäväni senhetkisen tiedonjanoni asian X suhteen – oli se sitten museon aukioloaika tai jokin teoreettinen kysymys.
    Kurssimuodossa minulta kuitenkin hukkuu (näemmä) varsin helposti se punainen lanka enkä monien elementtien keskellä osaa keskittyä olennaiseen, vaan tulee sekava olo siitä mitä tehdä, minne mennä, mitä keskusteluja kannattaa seurata ja mikä olikaan koko jutun ydin. Kyse lienee siis lähinnä henkilökohtaisesta oppimistavastani, mutta samalla se on jotain johon oppimisympäristö ja/tai –ohjaus vaikuttavat. Minä luulen, että minulle ohjauksen henkilökohtaisuuden arvo ei siis ole sen tuoma sisällöllisen tyydyttävyys, oman etenemisen jäsentäminen – siihen tarvitsen sitä eniten.
    Olen kerran elämässäni osallistunut verkko-opintoihin, joissa koin ohjauksen toimivan liki täydellisesti (joskin kurssilaisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa oli taasen toivomisen varaa eli välineet lähtökohtaisesti väärät/rajoittavat). Eräs olennaisimmista asioista ohjauksessa oli heti aluksi saatu itseseurantataulukko, jonka merkinnöistä näki yhdellä silmäyksellä mitä sisältöjä ja tehtäviä oli tehnyt ja mitä tekemättä ja myös mahdolliset valinnaiset oppisisällöt/rinnakkaispolut oli sisällytetty siihen. Kaikki ohjeet ja sisältölinkit oli jäsennetty selkeästi ja loogisesti aihealueittain, mutta siten että oppijan vapaus edetä eri polkuja säilyi. Jokaisesta tehtävästä ja oppimispäiväkirjamerkinnästä sai palautetta, joka ei niinkään ollut arviointia vaan ohjaajalle heränneitä ajatuksia, jotka veivät taas omaa ajattelua eteenpäin. Lisäksi minua hyödytti ajankäytön jäsentämisessä suuresti se, että kaiken sai tehdä omaan tahtiinsa, mutta jos suoritusta ei oltu tehty aikaan X mennessä, sai ohjausviestin, jossa tiedusteltiin oliko kaikki ok tai tarvitsiko kenties apua jossain. Eli perussettiä, mutta jostain kumman syystä harvoin olen kokenut saaneeni niin toimivaa ohjausta.
    Mutta ehkäpä minä olen vähän paimennettava ja erityistä selkeyttä kaipaava tapaus voidakseni suorittaa asiat X aikataulussa X – muuta oppimista sitten tapahtuu kyllä iloisen itseohjautuvasti :)

    VastaaPoista
  4. Erittäin tähdellistä ja hyvää pohdintaa Mirja. Hienoa, että laitoit ajatuksesi ja tuntemuksesi sanoiksi. Tärkeitä havaintoja. Ilman palautetta erilaisilta ihmisiltä ja ilman erehtymisistä ei päästä eteenpäin korjaavissa liikkeissä.

    Erään lukiolaisryhmän kanssa läpikäydyn verkkotyöskentelyn jäljiltä me ohjaajat pohdimme sitä, millä tavoin avoin opiskelu voitaisiin aloittaa niin, että koko ryhmä voisi osallistua ja vaikuttaa kokonaisuuden muotoutumiseen. Monissa yhteyksissä on keskusteltu siitä, että verkossa hyvin helposti mennään normaalia opettajajohtoisempaan työskentelyyn ja samalla vaanii sirpaloitumisen ja hajoamisen vaara.

    Oululaisten DevelOPE-hankkeessa
    on monipuolisesti etsitty sosiaalisen median ja avoimen oppimisen hyviä toimintatapoja, mielenkiintoisia olivat mm. tutkimukset pedagogisesta skriptauksesta.

    VastaaPoista