Luin eilen
Helin blogista jälkitunnelmia uutta uraa availleesta
CCK08-kurssista, joka oli johdatus konnektivismiin (
uusi? verkkoajan oppimisnäkemys). Koulutus toteutettiin kokonaan verkossa ja siihen sai osallistua kuka tahansa mistä päin maailmaa tahansa. Vetäjinä olivat konnektivismin gurut
George Siemens ja
Stephen Downes Kanadasta.
Kurssin oli määrä olla
open online course. Helin yhteenveto tuo esille ongelmia ja ehkäpä tuo online muuttui offline-muotoon.
Avointa verkko-opiskelua on toteutettu myös Wikiopistossa (Wikimedia-säätiön
Wikiversity), mm. viive keväänä Teemu Leinosen ja Hans Poldojan vetämälä
Composing free and open online educational resources. (Wikiopisto toimii nyt myös
suomalaisella kielialueella ja sinne voi kuka tahansa luoda kursseja, opintopiirejä, lukupiirejä yms.).
Avoimissa kurssirakennelmissa on suuria haasteita. Helin arviointi oli puhutteleva. Ei riitä, että puuhataan kaikenlaista kivaa ja vyörytetään informaatioita oppijan silmille. Harhailu, eksyminen ja informaatiotaakka uhkaavat aina verkossa opiskelijaa. Luokkatilannetta on helpompi jäsentää. On myös syytä muistaa, että luokkaopetuksen konsepti on kulttuurisesti vakiintunut. Luokkaopiskelun mallia on jokainen harjoitellut vuositolkulla.
Tasapainoilu avointen mahdollisuuksien ja uoman suhteen vaatii etsimistä, kokeiluja ja palautemekanismeja. Pedacasting-koulutuksessa
kehys on esitetty teemoina. Orientointitehtävässä jokainen määrittää ensimmäisen version
omista tavoitteistaan ja lähtökohdistaan (aktiviteetti 2 sivun alaosassa).
Jokainen verkko-opiskelua ohjannut tietää, että pian on käsillä valtava määrä informaatiota. Jos informaatio on yhtäältä erilaisissa kurssitiloissa ja toisaalta sähköpostien liitetiedostoina, ollaan pulassa. Tällä kurssilla ohjaajien on kaksi. Mitä sitten, jos oleellinen informaatio on vain toisella? Olemme ratkaisseet asian muutamilla keinoilla:
- kurssilaisten verkkotilojen syötteet on tilattu yhteen paikkaan
- käytetty Ning-verkostoitumissivu lähettää automaattisesti sähköposteja niistä keskusteluista, joihin jäsen (ohjaaja) osallistuu (tätä viestintää on mahdollista säätää)
- kaikista kurssilaisista on luotu ohjaajien kesken jaettu (ei avoimessa verkossa oleva) taulukko, johon lisätään kurssin edetessä (sähköposti, koulu, nimet, joilla esiintyy eri verkkotiloista, suoritukset)
- liitetiedostoina lähetetyt tuotokset linkitetään yhteen dokumenttiin, joka on jaettu ohjaajien kesken, samassa dokumentissa on myös kurssilaisten tunnistamista helpottamaan kasvokuvat ja linkit Ning-profiilisivuille
Mielekäs oppimisprosessi vaatii omaa työskentelyä ja huomioiduksi tulemista. Sen verran olen verkkokursseja vetänyt, että olen vankasti pariohjauksen kannattaja.
Helin kokemus oli puhutteleva:
"Olen pettynyt vetäjiin monessa mielessä tai voi tietysti sanoa että minulla oli väärä käsitys ja odotukset heistä. He ovat huippuja juuri siinä että tuollainen kurssi voi syntyä ja että kaikki on avointa. Sisällöllisesti kurssilla ei edetty mistään mihinkään. Kun kuuntelen ja luen keskusteluja niin vetäjät toistavat koko ajan samoja lähtökohtiaan."
Informaatio ei riitä oppimisprosessiin. Tarvitaan mielekkäitä tavoitteita, oppimistekoja, jotka vievät matkalle kohti tavoitetta, opitun tajuamista ja pohtimista (reflektointia), tavoitteiden uudelleenmäärittelyä prosessin edetessä. Tarvitaan vuorovaikutusta ihmisten ja sisältöjen kanssa, keskusteluja, tuotoksia, asian käsittelyä, jakamista, kehittelyä. Joskus tarvitaan jopa suunnan muuttamista ja vanhan poisoppimista.
Tällä kurssilla käytetään Ning-verkostoitumispalvelua. Miksi sitä nimitetään verkostoitumispalveluksi? Miksi se ei ole oppimisympäristö?
Tekstit
